Vampyyrit

Arvioitu lukuaika: 5 minuuttia

”Maailma on suuri. Maailma on pieni. Takuulla tiemme vielä risteävät. Täällä, tuolla, kun sitä vähiten odotat. Lupaan sen.”

Maenira

Ealrianin vampyyrit poikkeavat täysin niistä yksinkertaisista kauhukuvista, joita kuolevaisten legendat usein maalailevat. He ovat Ealrianin maailman kätketty kilpi, ikivanha ja poikkeuksellisen voimakas kansa, joka luotiin suojelemaan toisia rotuja Drackariuksen luomilta hirviöiltä.

He ovat Ealrianin maailman kätketty kilpi, ikivanha ja poikkeuksellisen voimakas kansa, jonka todellinen luonne ja tarkoitus ovat pysyneet salassa jopa useimmilta haltioilta. Vampyyrit ovat maailman vanhimpia olentoja, sillä he avasivat silmänsä jo kauan ennen ensimmäistä auringonnousua, aikana jolloin Ealriania verhosi ikuinen hämärä ja jolloin ihmiset ja haltiat eivät olleet vielä edes heränneet.

Vampyyrien alkuperä kietoutuu syvästi Kuoleman jumala Drackariukseen. Kun Drackarius täytti Ealrianin omista painajaisistaan luomillaan kauhistuttavilla hirviöillä, hän tiesi, että maailmaan heräävät nuoret ja haavoittuvaiset kansat tarvitsisivat suojelijan. Näin hän loi ensimmäisen vampyyrin, yön valtiatar Maeniran, jonka tehtäväksi tuli suojella kuolevaisia näiltä pedoilta. Maenirasta sai alkunsa koko vampyyrien suku, joita kutsutaan toisinaan myös ”Kuunlapsiksi”. Vampyyrien olemassaolon perimmäinen tarkoitus ei siis ole saalistaa muita rotuja, vaan toimia Ealrianin nuorempien kansojen varjoissa kulkevana suojelijana.

Vampyyrien ulkomuoto on hämäävä. He voivat halutessaan näyttää erehdyttävästi ihmisiltä tai hieman oudoilta haltioilta, ja he saattavatkin asua huomaamattomina suurkaupunkien, kuten Enpolon tai Durlainin, alakaupungeissa. Heidän todellinen hahmonsa on kuitenkin pelkoa herättävä ja majesteettinen: heillä on suuret nahkaiset siivet, pitkät kulmahampaat ja kynnet, jotka muistuttavat tikareita. Taistelukentillä heidän olemuksensa on kauhistuttava. Vampyyrit pukeutuvat koristeellisiin, heidän saavutuksistaan kertoviin haarniskoihin, joissa on lukuisia piikkejä, ja heidän siipensä on kauttaaltaan peitetty metallilla. Aseinaan he käyttävät pitkiä miekkoja, keihäitä sekä koukullisia viikatteita, joiden edessä mahtavatkin hirviölaumat murtuvat.

Fyysisesti vampyyrit ovat monin verroin haltioita ja ihmisiä voimakkaampia, ja heidän voimansa vertautuvat lähes itse jumaliin. Heidän aistinsa ovat ylivertaiset: he näkevät täydellisesti pimeässä, heidän kuulonsa ja hajuaistinsa ovat äärimmäisen tarkat, ja he kykenevät loikkaamaan korkeammalle kuin yksikään haltia. Vampyyrit ovat kuolemattomia ja heitä on lähes mahdotonta tappaa. Heidän paranemiskykynsä on käsittämättömän nopea; pienet haavat umpeutuvat silmänräpäyksessä ja vaikeat sisäisetkin vammat paranevat muutamassa yössä.
Tarut tuntevat vain yksittäisiä tapauksia, joissa vampyyri on kuollut lopullisesti.

Vampyyreilla on kuitenkin yksi merkittävä heikkous: esteliitti. Tämä harvinainen mineraali kumoaa taikuuden, ja verimagiaa täynnä oleville vampyyreille se on äärimmäisen vaarallista.
Jos vampyyri joutuu esteliittiansaan tai hänet sidotaan siihen, hän menettää paranemiskykynsä. Tällöin hänen voimansa heikkenevät ihmisen tasolle, ja hän jää vangiksi kykenemättä vapauttamaan itseään, mutta silloinkaan hän ei menetä kuolemattomuttaan. [Tästä voidaan tehdä johtopäätös, että kuolemattomuus on ilmeisesti jotain taikuuttakin mahtavampaa Ealrianissa.] Vapauduttuaan esteelitistä hänen voimansa palautuvat nopeasti.

Verenimijä vai irstas nautiskelija?

Toisin kuin myytit väittävät, Ealrianin vampyyrit eivät tapa tyydyttääkseen verenhimoaan. Verenjuonti on heille pikemminkin elinvoimaa antava huumausaine, mutta sen käytäntöihin liittyy myös suostumusta koskevia kysymyksiä. Verta voidaan ottaa vapaaehtoisen antajan luvalla, mutta kertomuksissa esiintyy myös tilanteita, joissa nukkuvan ihmisen tai haltian haavat parannetaan veren ottamisen jälkeen ja muisto kohtaamisesta poistetaan.

Vampyyrin purema ei ole pelkkä ravinnonlähde, vaan se on molemminpuolinen, voimaa välittävä tapahtuma. Purema tuottaa vampyyrille suurta nautintoa, mutta se siirtää samalla osan vampyyrin mahtavista voimista purtavalle. Purtu ihminen tai haltia saa vampyyreilta fyysistä lisävoimaa, kyvyn kestää rasitusta kauemmin, nopeamman paranemiskyvyn sekä terävöityneet aistit ja kyvyn nähdä pimeässä. Historiassa vampyyrit ovat antaneet tämän lahjan usein säälistä erämaahan eksyneille ja jo kuoleman kielissä oleville vaeltajille, pelastaen näin heidän henkensä ja antaen heille uuden mahdollisuuden.

Myöhemmin, sotien aikana, tätä lahjaa on jaettu myös taistelumenestyksen tavoitteluun.

Yhteiskunta ja kulttuuri

Suojelun kulttuuri

Vampyyrien kulttuuri ja identiteetti rakentuvat täysin suojelun varaan. Drackarius piirsi tämän velvollisuuden suoraan heidän vereensä, ja heidän tehtävänsä on olla kilpi hirviöiden ja kuolevaisten välissä. Vaikka he ovat voimakkaita ja omatahtoisia olentoja omine muistoineen, heidän ehdoton uskollisuutensa kuuluu heidän luojalleen Drackariukselle sekä luojajumala Aldirille.

Vampyyrien luonteen merkittävin piirre on heidän uskomaton kestävyytensä katkeruutta vastaan. Vaikka he ovat vuosisatojen ajan suojelleet Ealrianin kansoja, samat ihmiset ja haltiat ovat usein pelänneet, vainonneet ja metsästäneet heitä heidän erilaisuutensa ja ylivoimaisuutensa vuoksi. Tästä huolimatta vampyyrit eivät ole koskaan kääntyneet suojeltaviaan vastaan tai antaneet periksi vihalle; he ovat jatkaneet tehtäväänsä varjoista käsin, luottamatta maineeseen tai kiitokseen.

Heitä on mantereella suhteellisen vähän, arvioiden mukaan vain joitain satoja. Tämän vuoksi, ja koska he pitävät mielellään matalaa profiilia, moni Ealrianin asukas ja jopa korkea-arvoinen hallitsija on pitänyt heitä pelkkänä myyttinä tai lastentarinana. Vampyyrien elämää ei ohjaa poliittinen vallanhimo, ja he osallistuvat mantereen sotiin vain silloin, kun heidän suojelutehtävänsä tai jumalten tahto sitä ehdottomasti vaatii.

 

Kiertolaiset

He eivät muodosta samanlaista laajaa, muurein ympäröityä valtakuntien verkostoa kuin muut suuret kansat. Heidän elämässään liikkuminen, huomaamattomuus ja yhteydet vanhoihin tuttaviin ovat tärkeämpiä kuin julkinen poliittinen asema. Siksi useimmat asukkaat eivät kohtaa vampyyreja tietoisesti koko elämänsä aikana, vaikka nämä saattaisivat vaikuttaa heidän turvallisuuteensa. Heillä on koko kansalle yhteinen koti kaukana Idässä, mutta yksikään tarina ei vielä ole vienyt minua tahi lukijoita sinne asti.

Pieni väestömäärä ja kuolemattomuus muuttavat yhteisön tapaa säilyttää muistoja. Samalla heidän ystävyyssuhteensa voivat ulottua vuosisatojen yli. Joidenkin vampyyrien henkilökohtaiset suhteet haltiaruhtinaisiin ja jumaliin ovat yksi syy siihen, että he pystyvät toimimaan usean eri yhteisön välillä.

Vampyyrien suhde ihmisiin, haltioihin ja kääpiöihin on rakentunut pitkän ajan kuluessa. He voivat olla suojelijoita ja liittolaisia, mutta heidän todellinen olemuksensa aiheuttaa myös väärinkäsityksiä. Vampyyrien kanssa ystävystyneen ihmisen kokemus voi erota täysin sellaisen henkilön käsityksestä, joka tuntee heidät vain pelottavista tarinoista.

Maeniran suvun suhteet muihin kansoihin osoittavat, kuinka yksityiset siteet voivat muuttua myös yhteisöjen väliseksi yhteistyöksi. Rakkaus ja ystävyys eivät ole vampyyreille vieraita asioita, eivätkä heidän suhteensa rajoitu oman kansan sisään. Näin vampyyrit liittyvät Ealrianin tavalliseen kulttuuriseen elämään, vaikka he pysyvät usein poissa julkisesta hallinnosta.

Vampyyrien katoaminen näkyvistä miehityksen aikana vaikuttaa erämaiden turvallisuuteen. Kun hirviöiden metsästys vähenee, muut kansat joutuvat kohtaamaan vaaroja, joita ne eivät aiemmin välttämättä olleet tiedostaneet. Tämä tekee vampyyrien merkityksestä näkyvän juuri heidän poissaolonsa kautta.

Vampyyrien alkuperäinen tehtävä edellyttää kykyä liikkua siellä, missä vaarat eivät näy turvallisen kaupungin kaduille. Erämaan hirviöitä vastaan toimiminen voi olla jatkuvaa työtä, jonka onnistuminen merkitsee sitä, ettei kukaan edes huomaa uhkaa. Tämä erottaa heidän elämäntapansa sellaisista sotilaista, joiden saavutukset tallennetaan julkisiin voitonkertomuksiin. Työssä tarvitaan sekä voimaa että harkintaa. Hirviöiden erilaiset aistit, myrkyt ja tavat hyökätä tarkoittavat, ettei jokainen kohtaaminen ratkea samalla tavalla. Vampyyrin on tunnettava omat kykynsä ja ymmärrettävä, milloin ympäristö tai esteliitti tekee niistä epävarmoja. Pitkäikäisyys antaa mahdollisuuden kerätä kokemusta, mutta ei suojaa huolimattomuudelta.

Salassa toimiminen vaikuttaa myös suhteisiin muihin kansoihin. Vampyyri voi auttaa kulkijaa, joka ei edes tiedä tulleensa pelastetuksi. Samalla hänellä voi olla kaupungissa läheisiä, jotka tuntevat hänen todellisen olemuksensa. Nämä kaksi näkökulmaa eivät ole ristiriidassa: kansa voi olla laajalti tuntematon ja silti osallistua henkilökohtaisesti muiden yhteisöjen elämään.
Sodan aikana salailu ja suojelutehtävä muuttuu vaikeammaksi. Hirviöiden lisäksi vaaraa aiheuttavat Vapahtajien mukanaan tuomat örkit, joihin taikuus ei teho, sekä miehityshallinnon toimet. Vampyyrien on silloin arvioitava, miten alkuperäinen velvollisuus suojella eläviä kansoja liittyy laajempiin poliittisiin konflikteihin. Heidän ratkaisunsa eivät ole aina näkyviä, mutta niiden vaikutukset ulottuvat erämaiden turvallisuudesta pakolaisten mahdollisuuksiin päästä turvaan.

Vampyyrien rooli Ealrianin varjoisassa historiassa on ollut ratkaiseva, vaikka heidät onkin usein unohdettu historiankirjoituksista. Hämärän aikana he partioivat erämaissa, tappoivat karjaa ja ihmisiä verottavia hirviöitä ja pitivät pedot loitolla kulkijoiden reiteiltä. Haltioiden sisällissodan aikana vampyyrit joutuivat puuttumaan tapahtumiin aiempaa näkyvämmin. Vexenvaultin käyttämä esteliitti vaaransi myös heidän sukunsa jäseniä, ja Aelnasin puolustaminen toi heidät osaksi laajempaa liittolaisten joukkoa. Näissä konflikteissa vampyyrien kyvyt osoittautuivat erityisen arvokkaiksi hirviöitä vastaan, vaikka suurin osa heidän toiminnastaan jäi muiden kansojen historiankirjoituksissa vähälle huomiolle.

Kun ulkopuolinen arkkivapahtaja Dreanera myöhemmin valloitti Ealrianin ja luojajumala Aldir vangittiin, vampyyrit näyttivät katoavan koko mantereelta. Tämä ei kuitenkaan ollut pakoa pelon vuoksi, vaan Aldirin suora käsky, jolla hän pyrki suojelemaan maailman salaisuuksia. Heidän katoamisensa myötä varjot Ealrianin metsissä pitenivät välittömästi ja hirviökannat alkoivat jälleen kasvaa.
Todellisuudessa vampyyrit jatkoivat työtään katseilta piilossa. Kun vastarintaliike alkoi vahvistua, vampyyrit auttoivat kapinallisia puhdistamaan valtavaa Vaelthorinin metsää hirviöistä ja rosvoista. Heidän avullaan metsästä onnistuttiin luomaan turvallinen puskurivyöhyke, joka mahdollisti tuhansien pakolaisten turvallisen muuttoliikkeen Zelithenistä vapaiden kansojen linnoitukseen, Velorandikseen. Kun Ealrianin viimeinen suuri sota ja luojajumalan vapauttaminen lopulta lähestyivät, vampyyrit avasivat siipensä ja astuivat esiin varjoista liittyäkseen Ealrianin suurimpaan armeijaan, osoittaen olevansa edelleen ne väsymättömät suojelijat, joiksi Kuoleman jumala heidät kerran loi.

”Me autamme sinua. Joskus sinä autat jotakuta, joka apua tarvitsee. Niin me teemme yksi hyvä teko kerrallaan maailmasta paremman paikan.”

Selira

Galleria

“Hyvä kyllä, mutta haltia vain ulkonäöltään. Etkö haista heidän vertaan, veli? Etkö näe heidän auraansa? Mitä te olette, Niniriel ja Nilorean? Miltä te tuoksutte? Se huumaa aistini!”

Tuntematon vampyyri

Tulossa pian.

  • Alkujaan yksin vampyyrit olivat kyllin voimakkaita tappamaan jumalia.

 

Sukella syvemmälle

Tällä sivulla mainitut

Näillä sivuilla viitataan tähän