Kirjat

Tälle sivulle on koottu kaikki kirjoittamani Ealrianiin sijoittuvat kirjat ja projektit, myös suunnitteilla olevat tai uudelleen kirjoittamista odottavat. Jokaisesta teoksesta löytyy lyhyt, kuvaava esittely, jonka toivon palvelevan potentiaalisia esilukijoita, sekä ajatuksiani kirjoitusprosessista. Jo pelkästään esittelyiden kirjoittaminen oli oikein mukavaa vaihtelua (Etenkin vanhimpien kässäreiden kohdalla joutui oikein kunnolla tutustumaan, että mitäs kaikkea sitä olikaan tullut kirjoitettua. Virkistävää!). Yhtä mukavaa uskon olevan tulossa kirjoitusprosessien avaamisestakin. Miten juoni syntyi? Kuinka nopeasti ensimmäinen versio valmistui? Mitä tekisin nyt toisin vai tekisinkö mitään? Muun muassa näihin kysymyksiin aion vastailla!

Tällä hetkellä mulla on käynnissä ns. toinen kirjoituskierros. Ensimmäisen sain valmiiksi loppukesästä -25 ja sen jälkeen ryhdyin kirjoittamaan Ealrianin maailmaa uudelleen. Tämän toisen kierroksen aloitin aivan Ealrianin maailman aamuhämäristä ja sitä on nyt (maaliskuun loppu -26) kertynyt reilun viiden eri mittaisen teoksen verran. Ihan kivasti materiaalia siis jo kasassa odottamassa niin esilukijoita kuin editointia ja oikolukua ennen kuin lähestyn kässäreillä kustantamoja. Lorea ja taustatarinoita on tällä toisella kierroksella tullut aivan älyttömästi ja oon kyllä todella, todella tyytyväinen itseeni sen suhteen, millaista matskua nyt on syntynyt!