Arvioitu lukuaika: 4 minuuttia

Sisältää juonipaljastuksia.

Fantasiakirjallisuudessa törmää usein tuttuun asetelmaan: on olemassa puhtoinen hyvyys ja kaiken nielevä pahuus, jotka iskevät yhteen. Sankari on niin rehti ja suora, ettei sellaista oikeasti olekaan. Pahikset sitten taas… noh, helposti menee sinne klassisen arkkityypin suuntaan. Aamu koittaa aina -trilogiassa mä kuitenkin lähdin haastamaan tätä perinteistä kaavaa. Kun teossarjaa tarkastelee kokonaisuutena, yksi sen kiinnostavimmista ja kantavimmista kysymyksistä on juuri kysymys siitä, mitä on hyvä ja paha sekä ehkä sitäkin tärkeämpänä: mitä niiden väliin jää. Sitä mä lähdin lähestymään hyvinkin temaattisella ajatuksella:

Aamu koittaa aina.

Se on tähtiin kirjoitettu fakta. Mun trilogiassa se on kaiken pohjalla ja matka sitä kohti vain korostuu sivu sivun jälkeen. Se näkyy kaikessa. Tai ainakin mä pyrin siihen. Illan, yön ja aamun tematiikalla mä myös tuon hyvän ja pahan ikuisen taiston peliin mukaan.

Osa 1: Selkeät rajat ja aamun odotus – Ilta

Trilogian ensimmäisessä osassa hyvä ja paha näyttävät vielä suhteellisen selkeiltä. On olemassa pimeyttä ja valoa. On heitä, jotka suojelevat, ja heitä, joilta suojellaan.

Päähenkilöiden – Ninirielin, Calindran ja Elanirin – välille rakentuu Lindessan akatemiassa tiivis luottamuksen verkosto. He rakentavat itselleen turvallista elämää, mutta samalla pinnan alla kytee odotus, sillä tulevaisuudessa odottava sota lähenee vääjäämättä. Ensimmäisessä osassa aamua vasta odotetaan ja yhteisö luo ympärilleen jotakin niin arvokasta, että sen puolesta ollaan valmiita taistelemaan. Yhtenä kohokohtana pidän suuria iltajuhlia ja läpi tarinan pyrin kirjoittamaan hahmot hyväntuulisina ja onnellisina.

“Unohdin sen tarkoituksella. Syystä, jota en enää muista. Mitään kauhean pahaa se ei voi olla, joten… minä olen tyytyväinen elämääni. Enemmän kuin tyytyväinen, olen onnellinen! Emme me tarvitse sitä muistoa.”
Calindra

Osa 2: Harmaan sävyt ja selviytymistaistelu – Yö

Toisessa osassa sota astuu akatemian saleihin ja maailmaan, ja samalla moraalisia rajoja alkaa olla yhä vaikeampi vetää. Hyvän ja pahan välinen konflikti ei ole enää mustavalkoinen.

Hahmot huomaavat, että heillä on historiansa ja vihollisillakin on omat, inhimilliset syynsä. Ne voivat olla ja ovatkin kauheita, mutta silti ymmärrettäviä. Samalla tarina pakottaa lukijan kohtaamaan sen raadollisen tosiasian, että hyvätkin henkilöt tekevät väärin selviytyäkseen. Calindra on tästä täydellinen esimerkki: suojellakseen rakkaitaan hänen on suostuttava vihollisen alaisuudessa tekoihin, jotka ulospäin näyttävät pahuuden palvelemiselta ja viholliseen mukautumiselta.

Toisessa osassa aamun puolesta taistellaan, mutta taistelu käydään varjoissa, salaisuuksien ja valheiden keskellä. Paikoissa ja tilanteissa, joissa valoa puolustaakseen on itse astuttava pimeyteen. Yöllä. Öisin. Ennen aamun koittoa.

Ninirielin oma olemus tiivistää tämän koko kehityskaaren aivan suoraan: ”Valo syntyy pimeydestä.”

“Nyt emme tarvitse sankaria. Maailma tarvitsi hirviön ja tässä me olemme. Kolmin kappalein ja valmiina tekemään miesten työt.”
Niniriel

Osa 3: Valon ja pimeyden liitto – Suden hetki ja kultainen aamunkoitto

Kolmannessa osassa teema viedään vielä pidemmälle ja äärirajoilleen. Teen kaikkeni, rikkoakseni ne. Lopulta rajat eivät enää vain hämärry, ne katoavat.
Päätösosa osoittaa, että myös valo voi olla vaarallista, jos sitä käytetään väärin tai ei käytetä lainkaan, ja toisaalta pimeydessäkin voi olla heitä, jotka tekevät oikein. Pitkään kannettu vastuu jättää pelastajiin jälkensä, ja toisen pelastamiseen käytetty voima voi olla repivää.

Niniriel on tuon kaiken ilmentymä. Hän ei ole enää puhtaasti valoa, eikä hän ole pahakaan, vaan vain on joutunut käymään läpi raastavan muodonmuutoksen. Hän on kokenut kuoleman, palannut takaisin Koston enkelinä ja joutunut imemään itseensä pimeyttä suojellakseen muita. Hän on molempia – valoa ja pimeää – ja juuri siitä syntyy hänen todellinen, maailmoja muuttava voimansa. Sitä kaikkea korostaa vielä entisestään hänen sukunimensä Harmaa.

Kolmannessa osassa aamu lopulta koittaa. Mutta se ei tarkoita, että kaikki olisi onnellisesti ohi. Sarastava aamu on pikemminkin mahdollisuus uuteen aikaan. Haltiat ja ihmiset ovat menettäneet valtavasti, mutta juuri sen pohjalta he voivat vihdoin rakentaa jotain uutta.

Aamu. Koittaa. Aina.

“Rajan ylityksestä murehtiminen loppui jo monta rajaa sitten.”
Yrsa

Trilogian teemallinen kaari

Todella tiivistetysti tämä trilogia kertoo karun, lähes marraskuisen harmaan kaaren, joka skaalautuu yksilöstä koko maailman kohtaloon:

1. Osa – Rakkaus ja yksilö: Keskeisenä teemana on rakkaus. Kysymys kuuluu: Kuka minä olen ja keneen voin luottaa? Vastavoimana on yksinäisyys, ja ratkaisu löytyy yhteydestä toiseen ihmiseen. Tämä on aamun lupaus.
2. Osa – Vapaus ja yhteisö: Keskeisenä teemana on menetys ja kaipuu. Kysymys kuuluu: Voinko valita oman kohtaloni? Vastavoimana on alistaminen, ja ratkaisuna on yhdessä taisteleminen. Tämä on aamun päämäärä.
3. Osa – Toivo ja maailma: Keskeisenä teemana on toivo epätoivon keskellä. Kysymys kuuluu: Miten maailma voidaan vapauttaa pimeydestä? Vastavoimana on pimeys, ja ratkaisuna on toivon, tai ainakin mahdollisuuden siihen, siirtäminen eteenpäin. Tämä on aamun toteutuminen.

Tuossa kaaren viimeisessä kohdassa piilee mielestäni trilogian koko ydin. Se, että pimeys voi kestää kauan, mutta kynttilän kantajat voivat pitää toisilleen valoa siihen asti, että aamu tulee. Tämä teema yhdistyy todella suoraan siihen, mitä ensimmäisen osan Niniriel–Calindra–Elanir-akselissa aletaan rakentaa. Se huipentuu kolmannessa osassa siihen, mitä tapahtuu Ninirielille, Yrsalle, Fjanirille, Elanirille ja sille muistolle, joka Calindrasta jää elämään.

Aamu koittaa aina. Vaikka yö olisi kuinka pitkä ja raskas, toisen ihmisen pitämä valo riittää ohjaamaan perille.