Elanir

Arvioitu lukuaika: 8 minuuttia

“Voi pikkuinen. Luulenpa, että jos maailmassa olisi ollut enemmän sinun kaltaisia, paljon pahaa olisi jäänyt tapahtumatta.”

Rodomir Elanirille

Elanir on Pollinasta lähtöisin oleva haltianainen, jonka elämä rakentuu tiedonjanon ja poikkeuksellisen sitkeyden varaan.


Henkilönä

Elanir on Pollinasta lähtöisin oleva haltianainen, jonka elämä alkaa rakentua tiedonjanon ja poikkeuksellisen sitkeyden varaan. Hän haluaa päästä opiskelemaan ja myöhemmin työskentelemään Lindessan akatemiaan. Unelma ei jää kauniiksi ajatukseksi, jota voisi muistella turvallisen välimatkan päästä. Elanir ottaa selvää, hakeutuu paikalle, odottaa ja kysyy uudelleen, jos ei saa vastausta. Hänen rohkeutensa näkyy aluksi juuri tässä: hän uskaltaa pitää tavoitettaan tärkeänä silloinkin, kun muut pitävät häntä liian nuorena ja hankalana.

Ensivaikutelma hänestä voi olla hillitty ja jopa arka, mutta se ei kerro hänen päättäväisyytensä mittaa. Nuorena hän osaa odottaa omaa hetkeään, tarkkailla ympäristöä ja käyttää tilaisuuden hyväkseen sen viimein tullessa. Hänellä on myös huumorintajua. Hän voi tehdä tarkkanäköisen vastahuomautuksen tavalla, joka yllättää kokeneemmankin keskustelukumppanin. Elanirin nokkeluus ei tarvitse jatkuvaa äänessä olemista. Hän huomaa, kuuntelee ja valitsee sanansa. Kun hän sitten puhuu, lauseen taustalla on usein enemmän ajattelua kuin sen keveä sävy paljastaa.

Kirjat ovat hänelle itsenäisen maailman muodostava intohimo. Hän lukee paljon ja kykenee uppoutumaan tekstiin kesken matkankin. Lukeminen ei kuitenkaan tee hänestä ympäristöstä irtautunutta teoreetikkoa. Hän pohtii maantiedettä, matkantekoa, haltioiden ja ihmisten tietoja ja niitä aukkoja, joita kartoissa tai selityksissä on. Hän haluaa nähdä kauas ja ymmärtää, miten asiat liittyvät toisiinsa. Tiedon arvo kasvaa hänelle silloin, kun siitä voidaan johtaa jotakin hyödyllistä: parempi kysymys, turvallisempi ratkaisu tai keino auttaa toista.

Elanirissa on sekä pehmeyttä että taistelijan päättäväisyyttä. Hän osaa kohdata pelokkaan rauhallisesti ja jättää tälle tilaa. Hän kykenee myös käyttämään asetta, tekemään nopean ratkaisun ja vastustamaan väkivaltaa itse väkivalloin. Hänen viisautensa ei tarkoita erehtymättömyyttä tai rajatonta tyyneyttä. Hän pelkää, suree ja joutuu toimimaan epätäydellisen tiedon varassa. Arvokkaaksi hänen harkintansa tekee se, että hän yrittää yhä nähdä edessään olevat haltiat ja ihmiset sekä heidän tarpeensa myös oman hätänsä keskellä.

Jo ennen pääsyään opiskelijaksi Lindessan akatemiaan hänen tapansa vastustaa sääntöjä on harkitseva. Hän tahtoo tietää, millä perusteella sääntö on olemassa ja kohdellaanko sen piirissä olevia tasapuolisesti. Hän kykenee esittämään kysymyksen kohteliaasti luopumatta sen terävyydestä. Epämääräinen vastaus ei tyydytä häntä, jos varsinainen perustelu jää puuttumaan. Tässä yhdistyvät nuoren haltian uhma ja tulevan opettajan ajattelutapa. Elanir ei tyydy oppimaan, mitä pitäisi sanoa. Hän tahtoo ymmärtää, miksi jokin väite pitäisi hyväksyä ja mitä siitä seuraa käytännössä.

Niniriel ja Calindra tunnistavat Elanirin kyvyt, mutta hänen asemansa heidän rinnallaan ei synny pelkästä valituksi tulemisesta. Hän tekee työn, opiskelee ja harjoittelee. Hän kasvaa nopeasti luotetuksi, jonka ajatuksia kuunnellaan ja jolle voidaan antaa vastuuta. Opettajien ja oppilaan suhde muuttuu vähitellen ystävyydeksi, vaikka sen taustalla säilyy kiitollisuus saadusta mahdollisuudesta. Elanir pystyy myös antamaan takaisin: rauhoittamaan, auttamaan ajattelussa ja kantamaan salaisuuksia, joita hänen opettajansa eivät enää jaksa pitää yksin.
Elanirin elämässä tiedon varjeleminen ja tiedon salaaminen joutuvat vaikeaan suhteeseen. Opettajan tehtävä on auttaa toista ymmärtämään, mutta vastarinnan tehtävä voi vaatia tarkoituksellista väärää tietoa. Hän joutuu pohtimaan, mitä saa opettaa, mitä kannattaa jättää kertomatta ja kenelle totuus voidaan uskoa. Tällainen työ vaatii häneltä enemmän kuin hyvää muistia. Hänen on kyettävä pitämään mielessään ero sen välillä, mitä itse tietää, mitä toinen tietää ja mitä tämän olisi turvallista luulla tietävänsä.

Hän pyytää ja saa vapautuksen työstään Vaalijana saadakseen kokea edes joitain vuosia aikuisuudestaan vapaana kärsityn elämän taakkaa. Tätä hän pyytää yhdessä kumppaninsa Fjanirin kanssa.

Fjanirin kanssa rakkaus tarjoaa Elanirille tilan, jossa hän saa olla myös toiveikas ja onnellinen. Puoliso on hänen rinnallaan matkoilla, vaarassa ja tavallisissa askareissa. He voivat kysyä toisiltaan, minne mennä seuraavaksi, ja ajatella vastausta oman elämänsä kannalta. Samalla heidän välisensä luottamus antaa voimaa auttaa muita. Rakkaus ei eristä heitä ympäröivän maailman kärsimyksestä. Se tekee tulevaisuudesta konkreettisen: on joku, jonka kanssa sitä haluaa elää, ja juuri siksi myös muiden mahdollisuus siihen tuntuu arvokkaalta.

Hänen osaamisensa, myötätuntonsa ja kykynsä rakastaa eivät palaudu yksinkertaisesti siihen, että hän voisi kertoa elämäkertansa. Hänestä paljastuu vähitellen, kuinka syvälle opitut arvot ja tottumukset voivat asettua ja kuinka vaikeaa omaa elämää on tulkita silloin, kun sen taustasta puuttuu ratkaisevia palasia.


“Voi rakas, älä sure. Katso! Me huijasimme kohtaloani. Seitsemän onnellista vuotta kanssasi… ilman menneisyyden painoa. Se oli lahja, kaikkea muuta kallisarvoisempi.”

Elanir Fjanirille

Historia

Sisältää juonipaljastuksia.

Elanirin tunnettu elämä alkaa Pollinasta ja varhain syntyneestä haaveesta päästä Lindessan akatemiaan. Hän on halunnut työskennellä siellä siitä lähtien, kun oppi lukemaan. Haltioille asetettu opiskelun ikäraja muodostuu hänen tielleen: ihmiset ja kääpiöt voivat aloittaa paljon nuorempina. Elanir ei hyväksy eroa ilman perusteluja. Pollinan asiainhoitajan kyllästyttyä hänen vaatimuksiinsa hänet lähetetään eteenpäin. Hän jatkaa asian ajamista istumalla viikkoja aulassa. Kun tuolit poistetaan, hän odottaa seisten. Lopulta hänelle annetaan yösija ja kaapu, mutta ei selkeää päätöstä.
Ratkaiseva kohtaaminen tapahtuu, kun Niniriel pysähtyy hänen luokseen ja kysyy viiniä. Elanir tarjoaa sitä leilistään ja käyttää keskustelun mahdollisuutena kertoa asiastaan. Hän perustelee opiskelutoiveensa niin, että Niniriel joutuu ottamaan sen vakavasti. Kohtaamiseen sisältyy myös leikkisää kaupankäyntiä: Elanir tietää antaneensa jo viiniä ja pyytää vastineeksi apua. Hän ei tiedä nimensä olevan Ninirielille tuttu tulevaisuutta enteilevästä laulusta. Hänen oma tarkoituksensa on yksinkertainen ja määrätietoinen: saada opiskella.
Calindra järjestää hänelle poikkeusluvan aloittaa seuraavana lukuvuonna. Odotusajaksi Elanir saa työtä Pollinan kirjastonhoitajana, ylläpidon ja palkan. Ratkaisu antaa hänelle sekä toimeentulon että mahdollisuuden valmistautua. Se on myös tunnustus siitä, että hänen kykynsä ansaitsevat tulla arvioiduiksi käytännössä. Elanirin tie akatemiaan alkaa siis omasta sinnittelystä ja kohtaamisesta, jossa joku viimein suostuu kuulemaan hänen perustelunsa. Mahdollisuuden arvo säilyy myöhemmin taustana sille, miten hän itse suhtautuu opettamiseen ja oppilaisiin.
Akatemiassa Elanir opiskelee ja saa Calindralta myös tavallisen opetussuunnitelman ulkopuolista koulutusta. Ninirielin läheisyydessä hän oppii ajattelun, mielen ja tiedon käytännöllisiä ulottuvuuksia. Hän matkustaa heidän kanssaan ja seuraa keskusteluja, joissa maailman tulevaisuutta arvioidaan paljon laajemmin kuin opiskelijan tavanomaisissa tehtävissä. Hänestä ei kasvateta pelkästään tutkijaa tai opettajaa. Hänelle rakennetaan valmiuksia selvitä tilanteista, joissa tiedon hallinta ja oma harkinta voivat ratkaista sekä hänen että muiden kohtalon.

Vuosien mittaan Elanirista tulee opettaja. Hän saa oman vuosikurssinsa ja ohjaa sitä usean vuoden ajan valmistumiseen asti. Vastuu muuttaa hänen paikkaansa akatemiassa. Hän tuntee nyt oppimisen molemmat puolet: mahdollisuutta kärttäneen nuoren kärsimättömyyden ja opettajan tehtävän valmistaa toista siihen, mitä tämä ei vielä osaa odottaa. Calindra ja Niniriel näkevät hänen kasvaneen sitkeäksi, rauhalliseksi ja vaarallisen älykkääksi. Hänen asemansa heidän rinnallaan muuttuu koulutettavasta kumppaniksi, jonka arvioita tarvitaan yhteisissä päätöksissä.
Elanir saa lopulta kuulla laulun, joka on jo aiemmin sitonut hänen nimensä Ninirielin ja Calindran kohtaloon. Sen sanat ennakoivat hänen omaa kuolemaansa ja tehdyn työn hintaa. Tieto annetaan hänelle läheisten keskellä, mutta se ei siksi ole kevyt vastaanottaa. Hän joutuu käsittelemään mahdollisuutta, että juuri se tie, johon hänet on valmistettu, vie häneltä tulevaisuuden. Silti hän ottaa tehtävän vastaan. Hänen sitoutumisensa perustuu tässä vaiheessa myös omaan ymmärrykseen, eikä hän enää kulje mukana tietämättä, mitä häneltä saatetaan vaatia.
Ennen miehitystä Elanir osallistuu tiedon ja yhteisöjen suojaamiseen. Portaalitaikuuden estämisen ajatus tulee häneltä: jos pitkät välimatkat säilyvät todellisina esteinä, hyökkääjien eteneminen hidastuu ja puolustautujille jää enemmän aikaa. Ajatus osoittaa hänen kykynsä yhdistää käytännöllinen havainto maailmanlaajuiseen seuraukseen. Hän ei tarvitse suurta sotilaallista asemaa vaikuttaakseen tulevan kamppailun ehtoihin. Samalla suunnitelman riskit muistuttavat siitä, etteivät naisetkaan voi ennakoida kaikkia vihollisen kykyjä tai kaikkia maailmassa tapahtuvia muutoksia.
Miehityksen kynnyksellä Elanir kirjoittaa historiaa uudelleen. Hän tietää tuottavansa tekstejä, jotka eivät vastaa hänen tuntemaansa totuutta. Tämän työn tarkoitus on suojata salaisuuksia ja heikentää sitä, mitä vihollinen pystyy saamaan tietoonsa. Kristallipulloon säilötyt muistot auttavat säilyttämään sellaista, mitä tavalliseen muistiin ei uskalleta jättää. Erityisen vakavaksi osoittautuu Alarielin unohtaminen. Elanirinkin tietoon syntyy aukkoja, joita hän ei ensin tunnista. Tiedon vääristyminen koskettaa näin myös tiedon varjelijaa itseään.

Kavrosin vallan alettua hän jää Lindessaan Ninirielin, Calindran ja Yrsan kanssa. Ulospäin hänen työnsä näyttää palvelevan miehittäjiä. Todellisuudessa hän osallistuu järjestelmän heikentämiseen ja salaisen vastarinnan kouluttamiseen. Oppilaiden valitseminen on vaarallista, koska yksikin paljastuminen voi vaarantaa koko verkoston. Opettajana hän joutuu huolehtimaan sekä tavallisesta näkyvästä työstä että niistä harvoista ihmisistä, joille voi opettaa enemmän. Hänen tehtävänsä vaikutus leviää myöhemmin heidän kauttaan paikkoihin, joihin hän ei itse pääse.
Faeni kuuluu näihin oppilaisiin. Hänen myöhempi toimintansa näyttää, miten kauas akatemiassa annettu koulutus voi ulottua. Opettajan ja oppilaan suhde muuttuu aikanaan vastarinnan toimijoiden yhteistyöksi, ja Elanir saa nähdä konkreettisesti opetuksen seuraukset. Samalla miehityksen arkeen kuuluu yhteistyötä vihollisen sotilaiden kanssa, vaarallisia lähentymisiä ja valintoja, joiden henkilökohtainen hinta kasvaa vähitellen. Ralvor tulee osaksi Elanirin elämää tässä ympäristössä. Suhde, jossa tämä tavoittelee hyödyllistä yhteyttä, kääntyy myöhemmin pitkäksi uhaksi.
Elanir osallistuu Kaelvressan luomiseen. Hän auttaa jakamaan Calindran mielen ja muokkaamaan muistot niin, että uusi persoona voi toimia Kavrosin lähellä. Tehtävä vaatii tarkkuutta, mutta myös kykyä kestää se, mitä rakkaalle ystävälle tehdään. Calindra suostuu muutokseen itse; silti Elanir joutuu kantamaan osan sen seurauksista. Hän säilyttää ratkaisussa mahdollisuuksia, joiden arvo paljastuu vasta paljon myöhemmin. Sisäiseen turvapaikkaan vetäytyneen Calindran kyky muistaa auttaa tätä pitämään yhteyden todellisuuteen silloinkin, kun Kaelvressan omia muistoja vahingoitetaan.
Kaelvressan saavuttama asema avaa tien Aldirin vankilaan. Elanir päätyy sinne muiden vaalijoiden kanssa ja kohtaa Fjanirin, joka tuo heille kutsun äitinsä luo. Nuoren miehen tuntemat nimet herättävät ensin epäilyn, mutta tämän muistot paljastavat yhteyden Faeniin. Entinen oppilas on onnistunut siinä työssä, johon häntä aikanaan valmistettiin. Elanir saa nähdä sekä tämän saavutukset että pojan, joka on kasvanut vaarallisen järjestelmän sisällä. Luottamus ei synny asemasta, vaan siitä, mitä he pystyvät näyttämään toisilleen omista teoistaan.

Fjanirin ja Elanirin välille syntyy rakkaus, joka tarjoaa vankilan synkässä ympäristössä toivon kipinän yhteisestä tulevaisuudesta. Saarella tehtyjen mullistavien löytöjen myötä tilanne muuttuu, ja vuosikymmenten valmistelu tuottaa elintärkeää tietoa, joka on saatava muiden käyttöön. Tehtävät jaetaan, ja Elanirin sekä Fjanirin on määrä matkustaa Zelitheniin viemään tätä tärkeää viestiä eteenpäin. Ero yhteisistä pelastajista on vaikea, mutta se tehdään tulevan jälleennäkemisen toivossa.
Ennen tehtävälle lähtöä Elanir pyytää Ninirieliä poistamaan hänen raskaat muistonsa sodasta ja vaalijoiden työstä. Hän haluaa elää Fjanirin kanssa ilman menneisyyden jatkuvaa painoa, ja Fjanir tukee tätä tietoista päätöstä. Unohtamiseen liitetään ehto, jonka mukaan muistot palautuvat vasta äärimmäisen hädän ja kuoleman kynnyksellä. Elanir yrittää tällä tavoin raivata pelottavan kohtalonsa keskelle aikaa, joka olisi aidosti heidän omaansa.
Zelithenin rajalla heidät kuitenkin torjutaan, sillä Elanirin nimi ja huono maine painavat enemmän kuin hänen selityksensä. Muistinsa menettäneenä hän ei kykene perustelemaan tekojaan tai näyttämään kadottamiaan todisteita, joten hän joutuu kantamaan menneisyytensä seurauksia tietämättä niihin johtanutta totuutta.
Torjunta ei muuta heidän matkaansa pelkäksi oman turvan etsimiseksi, vaan Elanir ja Fjanir päättävät auttaa kohtaamiaan orjuutettuja ja vainottuja ihmisiä. Erään vapauttamansa vangin, Oawainin, kautta Elanir saa kuulla vihjeitä menneisyydestään, ja lopulta heidän auttamansa miehet ja naiset voivat jatkaa matkaansa Zelitheniin vieden tärkeän viestin perille heidän puolestaan. Tämän myötä Elanir ja Fjanir voivat viettää aikaa miettien omaa suuntaansa. Menneisyyden täydellinen palauttaminen ei enää vaikuta välttämättömältä, sillä Fjanirin kanssa jaettu kiertolaiselämä on heille korvaamattoman arvokasta. He löytävät toisistaan turvan ja rakentavat elämän, jota vanhat velvollisuudet ja sodan taakka eivät määritä.
Matkan varrella kokeneesta kauppias Rodomirista tulee heille tärkeä ystävä ja työnantaja. Hän auttaa pariskuntaa selviytymään maailmassa, jossa puutteellinen tieto ja vaarallinen maine voisivat sulkea ovia. Rodomirin lojaalius rakentaa syvän luottamuksen, joka perustuu yhdessä vietettyyn aikaan ja tekoihin. Helmiäislahden kaupungissa tämä turvaverkko joutuu kuitenkin koetukselle, kun Elanirin menneisyydestä tuttu vihollinen, Ralvor, saapuu paikalle. Vaikka Elanir ei muista kaikkea mieheen liittyvää, menneisyyden kaiut ja pelkkä tieto Ralvorin vaarallisuudesta tekevät tilanteesta uhkaavan. Rodomirin ottaman suuren riskin ja avun ansiosta Elanir ja Fjanir onnistuvat pakenemaan satamasta laivalla, mutta joutuvat raskaasti jättämään ystävänsä taakseen.
Laivalla Elanir kohtaa sattumalta entisen oppilaansa Linnean, joka kantaa mukanaan äärimmäisen tärkeää tietoa vihollisen salaisista vangeista. Linnean muistojen kautta Elanir alkaa jälleen ymmärtää oman työnsä todellisen laajuuden, ja hän tajuaa, että tämä uusi tieto on saatava turvaan hinnalla millä hyvänsä. Seurue suuntaa epätoivoisesti kohti Zelitheniä, mutta vihollisen joukot ja Ralvor ovat ehtineet heidän edelleen metsän liepeille. Tällä kertaa Elanir pyytää metsän suojelijoilta apua, sillä hänen kantamansa tiedon arvoa ei voida enää sivuuttaa.
Taistelun puhjetessa Elanir ja Fjanir asettuvat suojamuuriksi vihollisen tielle varmistaakseen, että Linnea ehtii viedä viestin perille. Seuraavassa epätoivoisessa välienselvittelyssä Ralvoria vastaan Elanir joutuu kohtaamaan ylivoiman lisäksi myös menneisyyden aaveet ja totuuden taakse jääneen ystävänsä kohtalosta. Äärimmäisen vaaran ja elämänkamppailun hetkellä Ninirielin asettama loitsu viimein murtuu, ja Elanirin kaikki muistot ryöppyävät takaisin. Hän näkee jälleen oman elämänsä kokonaisena ja saa vahvistuksen sille, että heidän tekemänsä uhraukset eivät ole olleet turhia. Muistojen palautuessa Elanir ymmärtää Fjanirin kanssa vietettyjen seitsemän onnellisen vuoden olleen suunnattoman arvokas lahja raskaan kohtalon keskellä.

Kuvagalleria


Hahmon luomisprosessi

Tulossa pian.

Tulossa pian.

“Tulit neiti Calindran seurassa. Hän on tärkeä, joten sinäkin olet. Tärkeitä naisia teititellään”, tyttö vastasi kohteliaasti. “Elleivät he muuta pyydä.”
“Mitä minä voin tarjota sinulle?” Hän kysyi hymyillen. 
“Työskenteletkö sinä akatemiassa?”
Niniriel nyökkäsi. Se ei varsinaisesti ollut edes valhe vaikka hän ei vielä kokenutkaan työskentelevänsä siellä. Hän työskenteli Calindran kanssa ja tälle työskentely… se tuntui hänestä enemmänkin kuin rakkauden ensiaskeleilta työnteon sijaan. Kuherruskuukaudelta. 
“Minun unelmani on työskennellä siellä. Niin on ollut aina. Jo ihan pienestä lapsesta asti, siitä lähtien kun opin lukemaan. Pollinan asiainhoitaja kyllästyi minuun kärkyttyäni opiskelupaikkaa alaikäisenä. Hän lähetti minut tänne”, tyttö kertoi ja huokaisi. “Istuin aulassa kolme viikkoa kerrottuani asiani. Sitten sieltä poistettiin tuolit, minä seisoin siellä kaksi viikkoa. Odotin kärsivällisesti. Viime viikolla minulle annettiin kaapu ja lupa yöpyä asuinsalissa. Vielä silloinkaan en saanut vastausta. Minulle ei ole sanottu kieltävästi. Siltikään en ole saanut lupaa.”
Niniriel ei voinut kuin ihailla tämän sitkeyttä. Se veti hänet sanattomaksi. 
“Voitko sinä auttaa minua?” Tämä kysyi. 
“Pyydät paljon vastineeksi kaapusi tiedoista”, Niniriel naurahti.
“Annoin viiniäkin”, tämä muistutti hymyillen. 
Viini oli kyllä hyvää. Sen Niniriel joutui myöntämään itselleen. Hän siemaisi lisää ja mietti, miltä se maistui. Siinä hän ei ollut koskaan ollut hyvä. Hän maistoi vain alkoholin helmeilevän hapokkuuden. 
“Et ole enää monenkaan vuoden päässä siitä, että voisit hakea kuten muutkin haltiat. Miksi et odottaisi?”
“Kuten olen arvon asiainhoitajalle niin Pollinassa kuin täälläkin tähdentänyt, kysymys ei ole siitä, ettenkö voisi odottaa. Miksi minun pitäisi odottaa? Se on oikea kysymys. Ihmiset ja kääpiöt pääsevät opiskelijoiksi, kun ovat kahdenkymmenen vanhoja. Vaatia haltioilta viidenkymmenen ikää on mielestäni täysin kohtuutonta ja eriarvoistavaa.”
“En väitä vastaan”, Niniriel naurahti kuullen moisesta ikärajasta ensi kertaa. “Olkoon, minä lupaan puhua Calindralle, mutta en voi luvata mitään.”
Tytön päämäärätietoisuus ja sitkeys olivat tehneet häneen suuren vaikutuksen. 
“Mikä sinun nimesi on?” Hän kysyi. “Minä olen Niniriel Enpolosta.”
Tyttö nousi ylös ja niiasi kohteliaasti. Tämä ojensi kätensä kätelläkseen ja esitteli itsensä:
“Minä olen Elanir Pollinasta.”
Niniriel kätteli nuorukaista yhä hymyillen. Hän ei antanut tytön nimen näkyä kasvoillaan. Ei, vaikka se hämmensi hänen sisintään. He olivat löytäneet sen viimeisen, josta päiväkirjan laulu lauloi. Odottamatta ja yllättäen Elanir oli astunut hänen elämäänsä. 
“Ilo tutustua, Elanir Pollinasta”, hän henkäisi ja kohotti kuppiaan. “Olkoon tämä kauniin ystävyyden alku.”

Sukella syvemmälle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *