2025 Wrapped

Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Hissukseen alkaa vuosi 2025 olla paketissa. Muiden verotiedot on jo ihmetelty ja silmät suurina taivasteltu pillupuvun nostattamaa paheksuntaa. Talvi alkoi, muuttui kevääksi ja kesä lipui nopeasti ohi. Jälleen eletään päättymätöntä syksyä. Siispä sen kunniaksi ja näin joulun alla päätin kääriä kuluneen vuoden tärkeimmät saavutukset ja tapahtumat kasaan:

Aloitin työmatkapyöräilyn alkukesästä

Alku oli tuskaa. Työmatka polkien on abauttiarallaa 7½ kilometriä suuntaansa. Poljin ekan viikon hieman tyhjillä renkailla, olin laiska ja kärsin. Sen jälkeen se muuttui, jos ei nyt aivan iloksi aina niin sadekelejä lukuun ottamatta siedettäväksi. Pääkaupunkiseudulle tuli ensimmäiset yöpakkaset marraskuun lopussa, olin lopettanut työmatkapyöräilyn jo hieman sitä ennen. Lampuista huolimatta oli turhan masentavaa polkea pimeydessä, joten en juurikaan pyöräillyt sen jälkeen kun aurinko alkoi laskea ennen iltayhdeksää. Viiden kuukauden aikana ehdin pyöräillä töihin ja töistä 105 kertaa. Oikein kivoina aamuina poljin yövuoron jälkeen kotiin jopa hieman pidempää reittiä! Yhteensä 861 kilometriä. Tämän päälle sitten toki vielä kaikki muu pyöräily muuta liikuntaa unohtamatta.

Spotify Wrapped

Alkuun täytyy tähdentää, että kuuntelen musiikkia lähinnä kirjoittaessani sekä töissä enkä aina edes Spotifyn kautta. Etenkin alkuvuodesta tuli kuunneltua paljon Youtubesta. Nyt loppuvuodesta oon avannut Sunon useammin, sinne luodut Ealrian-henkiset AI-biisit ovat olleet inspiroivia. Kuitenkin… Spotifysta tuli maksettua useamman kuukauden ajan ja kuunneltua yhteensä 65 221 minuuttia. Se on kuulkaas 45 päivää.

Sinä aikana kuuntelin 96 eri genreä. Tästä tiedosta vähän yllätyin, sillä oon aina pitänyt mua aika nirsona musiikin kuuntelijana ja oon päivästä toiseen kuunnellut samaa n. 100 biisin soittolistaa Spotifyssa. Jotain nirsoudestani ehkä kertoo, että 65k minuutin aikana kuuntelin vain 423 eri kappaletta 295 eri artistilta. Thomas Bergersen oli kuuntelumäärien perusteella lemppari, mitä sinänsä en allekirjoita, mutta herraa tuli kuitenkin kuunneltua yli 11k minuuttia. Kuuntelemani musiikin perusteella oon kuulemma kolmekymppinen, mikä sinänsä on vain 4 vuotta todellisuutta alakanttiin.

Discord Wrapped

Oi, nyt aletaan jo lähestymään kirjoittamista! Miltei kuuluin Discordissa kansainväliseen prosenttijengiin. Olin näes aktiivisimman 1.35% prosentin joukossa, mitä tuli chat-viesteihin. Kirjoitin 36 665 viestiä. Totta puhuen en ole aivan varma siitä, laskeeko Discord viestejä enää tämän loppukuun osalta. Ehkä saan 40k rikki, ehkä en!

Liekkihymiö oli eniten käyttämäni eli voin hyvällä omatunnolla sanoa olleeni kuin Cheek.

Google Docs Wrapped

Huh. Aiemmat löyty nätisti omista sovelluksistaan, mutta tätä varten jouduin tekemään valtavan työn. Mulla on monen tarinan suhteen ollut selkeintä kirjoittaa luvut omiin tiedostoihinsa ja niitä kertyikin sitten muutaman hassun eri filun verran. Niiden määrää en edes laskenut! Otin siis tänä yönä urakakseni koostaa kaiken vuonna 2025 kirjoitetun yhteen tiedostoon ja selvittää sanamäärän. Tiesittekö muuten, että Docs rajoittaa tiedostojen sanamäärän reiluun 200 tuhanteen? Mä tiiän sen nyt.

Mulla ei ollut varsinaisesti minkäänlaista tavoitetta tälle vuodelle, mitä tulee sanamääriin tai mihinkään muuhunkaan. Kunhan kirjoitin menemään ja aina välillä pysähdyin kattelemaan, mitä kaikkea onkaan syntynyt. Tän vuoden saldona mulla on muun muassa 3 romaania, yksi miniromaani ja pari novellia. Lisäksi neljäs romaani on siinä ja siinä ehtiikö se valmistumaan vielä tämän vuoden puolella. Sinänsä kohtuu tuottelias tahti, mutta koen mulle parhaimmaksi tavaksi kirjoittaa koko tarinankaaren kerralla ennen kuin pysähdyn editoimaan. Tänä vuonna olen kirjoittanut muun muassa:

  • Väinämöisen perillinen: Nykyaikaan sijoittuva ja Kalevalasta sekä suomalaisesta muinaisuskosta vaikutteita ottanut fantasiaeepos. Kirjotin tämän keväällä pienestä ideasta romaaniksi, kesällä uudestaan ja syksyllä osallistuin tällä SKS:n romaanikilpailuun. Ensi vuonna kirjoitan tämän kolmannen kerran ja hion vielä muutamia juttuja ennen kuin tarjoan eteenpäin. Ainoa ei-Ealrianiin sijoittuva teksti tänä vuonna.
  • Aamu koittaa aina: Teos on ensimmäinen spinoff-romaani Ealrianin maailmaan ja sijoittuu ajallisesti samaan aikaan Särkynyt jumala -teoksen kanssa. Se kertoo Calindran, Ninirielin ja Elanirin kautta tarinan naisista, jotka eivät suostu taipumaan.
  • Esiosa: Sijoittuu vuosiin Ealrianin maailman alussa aikana, jolloin aurinko ei ollut vielä noussut. Avaa ja selittää maailmaa haltioiden sisällissodan keskellä.
  • Ninirielin matka: Neljäs ja yhä keskeneräinen käsikirjoitus. Ontuva työnimi, mutta sain idean työstää Aamu koittaa aina -spinoffin trilogiaksi, jonka avausosa tästä tulee.

Mitäpä sitten itse sanamääriin tulee… tänä vuonna olen toistaiseksi kirjoittanut 487 722 sanaa proosaa. Olen melko luottavainen sen suhteen, että 500k raja paukkuu rikki jo ennen kolmatta adventtia, mutta saapa nähdä!

Palailen aiheen pariin vuoden lopussa, jolloin jaan myös tavoitteeni seuraavalle vuodelle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *