Esiosa

Tarinan alkaessa Ealrian on vielä nuori ja karu maailma, jota verhoaa ikuinen, kelmeiden kuiden ja tähtien valaisema hämärä. Tässä pysyvässä varjossa haltiat ovat jo heränneet ja perustaneet ensimmäiset suuret, mahtavat kaupunkinsa. Näihin kuuluvat valkoisesta marmorista hohtava Aelnas, jokivarsille rakentunut kaunis Durlain sekä synkkä ja uhkaava Vexenvault. Suojellakseen kansaansa itsetuholta, haltiat ovat muinaisina aikoina vannoneet pyhän verivalan, joka kieltää heitä vuodattamasta toistensa verta. Tämä vala on pitänyt yllä haurasta rauhaa yhteiskuntien välillä. Samaan aikaan sivistyneiden kaupunkien ulkopuolella, laajoissa erämaissa, vaeltaa ihmisten heimoja, joita monet haltiat pitävät alkukantaisina ja jopa pelottavina olentoina.
Aelnasin ruhtinas Avaera poikkeaa kuitenkin monista kaltaisistaan. Hänen avarakatseisuutensa ja uteliaisuutensa vetävät hänet kohtaamaan ihmisten Vuonojen kansan ja heidän nuoren, rohkean johtajattarensa Hanni Satakielen. Avaera ei näe ihmisissä pelkkää uhkaa, vaan tunnistaa heissä piilevän valtavan potentiaalin, ja kutsuu heidät vieraaksi Aelnasiin. Kaupungissa Hanni tutustuu Avaeran puolisoon, sanavalmiiseen ja taistelutaitoiseen Lirandeliin. Näiden kolmen vahvan persoonan välille alkaa nopeasti muodostua ainutlaatuinen, syvä ja intohimoinen polyamorinen rakkaussuhde, joka rikkoo kaikkia perinteisiä lajien ja kulttuurien välisiä rajoja. Heidän mielensä jopa sulautuvat telepaattisesti yhteen, ja haltioiden tavat sekä taikuuden omaksuva Hanni nimetään lopulta Aelnasin ruhtinaspuolisoksi, Hanni Haltiamieleksi.

Rakkauden, yhteisymmärryksen ja rauhan kukoistaessa Aelnasissa, nousee lännestä kuitenkin Ealriania perustavanlaatuisesti ravisuttava uhka. Vexenvaultin ylikuningatar Naelwyn Lumimyrsky uskoo vakaasti haltioiden ylivertaisuuteen ja pitää itseään muiden haltioidenkin yläpuolella. Hän on valmis tekemään mitä tahansa alistaakseen koko mantereen ehdottomaan tahtoonsa. Vaikka verivala estää haltioita tappamasta toisiaan, Naelwyn keksii julman porsaanreiän: hän riistää sotilailtaan kansalaisuuden, tehden heistä klaanittomia hylkiöitä, joita valan muinaiset säännöt eivät enää koske.
Tämän lisäksi Naelwyn turvautuu äärimmäisen pimeään ja vaaralliseen magiaan. Hän käyttää taisteluissaan esteliittiä, harvinaista kiveä, mikä kumoaa kaiken taikuuden ja aiheuttaa haltioille sietämätöntä, lamaannuttavaa kipua. Vielä pelottavampaa on kuningattaren oppima kyky varastaa ihmisten ja haltioiden sieluja. Maalaamalla kohteistaan maagisia muotokuvia, taulun omistaja kykenee täysin hallitsemaan uhrinsa mieltä ja ruumista, tehden tästä tahdottoman orjan.
Kaikki eivät Vexenvaultin synkässä hovissa kuitenkaan jaa kuningattaren julmaa visiota. Lirandelin sisar, Calindra, elää syvällä Vexenvaultin valtarakenteissa. Vaikka hän päällepäin näyttelee Naelwynin uskollista alaista, hän on todellisuudessa soluttautuja, joka yrittää epätoivoisesti murentaa kuningattaren valtaa sisältäpäin. Calindra on merkittävä moottori koko sisällissotaan johtavien tapahtumien taustalla, mutta hän joutuu maksamaan tehtävästään hirvittävän henkilökohtaisen hinnan. Hänet pakotetaan Vexenvaultissa vaimoksi ja raiskataan raskaaksi.

Samaan aikaan Ealrianin varjoissa liikkuvat salaperäiset vampyyrit, Kuoleman jumala Drackariuksen luomat suojelijat. Heidän äitinsä Maenira seuraa huolestuneena Naelwynin kasvanutta pahuutta ja yhä julmempia tekoja. Tilanne kärjistyy entisestään, kun Naelwyn onnistuu vangitsemaan Maeniran esikoispojan Talionin ja alkaa käyttää tämän elinvoimaa omiin sairaisiin kokeisiinsa.
Sodan mustien pilvien uhatessa ja jännitteiden kiristyessä Avaera, Lirandel ja Hanni tekevät kaikkensa yhdistääkseen Ealrianin vapaat kansat. Heidän vaarallinen matkansa liittolaisten, kuten Pollinan ja Kosomin asukkaiden luo, huipentuu maagiseen ja maailmaa mullistavaan hetkeen. Hanni, joka tietämättään kantaa sisällään luojajumalten voimakasta alkuvoimaa, laulaa sydämestään laulun, joka karkottaa Ealriania iäisyyden verhonneen hämärän. Taivaalle nousee maailman historian ensimmäinen aamurusko ja aurinko. Tämä uskomaton toivon pilkahdus valaa uskoa liittolaisiin, mutta tekee samalla Hannista Naelwynin suurimman pakkomielteen.

Tästä alkava konflikti on hengästyttävä ja monirintamainen kamppailu ylivoimaista vihollista vastaan. Yhdellä rintamalla Aelnasin loistaville muureille alkaa vyöryä Vexenvaultin ja heidän liittolaiskaupunkinsa Tinon massiivinen, tuhoisa armeija. Naelwynin joukot ovat kauhistuttava näky: ne tuovat mukanaan valtavia, yli satametrisiä piiritystorneja, skorpioneiksi kutsuttuja jättimäisiä varsijousia sekä katapulteilla ammuttavia, häkkeihin teljettyjä hirviöitä. Kaupungin puolustusta johtavat ihmiskomentaja Hurma sekä Durlainin ruhtinas Eilred joutuvat käyttämään kaiken taktisen oveluutensa ja liittolaistensa voiman pitääkseen julman vihollisen loitolla.
Toisella rintamalla lukija viedään syvälle vihollisen sydämeen. Lirandel lähtee itsemurhatehtävältä tuntuvalle pelastusretkelle suoraan Vexenvaultin ytimeen. Yhdessä vampyyrien, Maeniran sekä tämän tytärten Seliran ja Veliran, kanssa hän soluttautuu esteliitillä raskaasti suojattuun palatsiin. Heidän tavoitteenaan on vapauttaa kidutettu Talion, löytää Calindra ja tuhota Naelwynin maagiset, sieluja sitovat taulut. Palatsin synkissä uumenissa he kohtaavat myös Vexenvaultin luutnantin Faeloran, jonka he onnistuvat voittamaan puolelleen osoittamalla tälle anteeksiantoa Naelwynin ehdottoman julmuuden sijaan.
Kolmannella rintamalla Avaera, joka ei suostu vain odottamaan muurien suojassa, kokoaa pienen ja huippuunsa hiotun iskujoukon. Tämä joukko kiertää Vexenvaultin valtavan armeijan selustaan, ja luonnonvoimat astuvat peliin, kun taikuus murentaa maastoa ja jumalallinen tsunami tuhoaa vihollisen laivaston. Tarina huipentuu, kun aallosta selviytyneet kokoontuvat viimeiseen yhteenottoon.