Firallonin kasvutarina

 Firallonin kasvutarina seuraa nuorta haltiaa, joka lähtee turvallisesta kasvuympäristöstään nähdäkseen maailman omin silmin. Hanahtarin kirjasto on antanut hänelle tietoa, huolenpitoa ja mahdollisuuden valmistautua tulevaan, mutta vähitellen sen seinät ovat alkaneet tuntua liian ahtailta. Hän ei halua jäädä pelkästään lukemaan muiden matkoista. Lähdössä on nuoruuden kärsimättömyyttä, uteliaisuutta ja tarvetta osoittaa, että hän pystyy elämään itsenäisesti. Seikkailu muuttaa kuitenkin pian sitä, mitä itsenäisyys hänelle tarkoittaa. Maailma kysyy häneltä ennen kaikkea sitä, miten hän toimii kohdatessaan toisen ihmisen hädän.
Hanahtarin ja Firallonin hyvästit tekevät selväksi, ettei lähtö ole rakkaudettomasta kodista pakenemista. Tiedon jumalatar on ollut hänelle kasvattaja ja turvallinen aikuinen. Tuttavallinen puhuttelu heidän välillään kertoo suhteesta enemmän kuin muiden vaatima muodollinen kunnioitus. Hanahtar on puolustanut hänen oikeuttaan tähän läheisyyteen, ja matkan alussa sama huolenpito näkyy käytännöllisenä valmisteluna. Firallon saa mukaansa karttoja, varusteita ja käyttörahaa. Hänellä on poikkeuksellisen vahva turvaverkko, vaikka haluaisikin ajatella lähtevänsä täysin omilleen.

Nokkara on ensimmäisiä paikkoja, joissa kirjatieto muuttuu aistittavaksi kokemukseksi. Kauppareittien solmukohta on vauras, täynnä tulijoita ja sadonkorjuun juhlintaa. Firallon huomaa sekä ympäristön runsauden että oman kokemattomuutensa. Majoituksen etsiminen ja pääsy Aamunkoiton talon suojaan tekevät hänen erityisasemansa näkyväksi myös hänelle itselleen. Maailma ei ole järjestynyt vain maantieteen ja valtakuntien mukaan. Sitä jakavat raha, arvovalta, tuttavuudet ja se, millaisena muut tulijan näkevät. Nuoren halun kuulua joukkoon voi helposti sekoittaa siihen, että todella tuntisi paikan tavat.
Avaeran, Lirandelin ja Faeloran kohtaaminen tuo hänen eteensä sankaruuden toisen puolen. He ovat henkilöitä, joiden nimet liittyvät Ealrianin historiaan ja sodan muistoihin, mutta läheltä katsottuna he eivät ole vain arvokkaita hahmoja menneisyyden kertomuksissa. He kantavat kokemuksia ja menetyksiä, joita juhlapuheet eivät välttämättä tavoita. Firallon pyrkii näyttämään heidän rinnallaan aikuisemmalta kuin tuntee olevansa. Tähän liittyvä innostus ja ujous tekevät hänen kasvustaan tunnistettavaa silloinkin, kun ympärillä toimivat pitkäikäiset haltiat ja jumalalliset voimat.

Tien päällä hän joutuu nopeasti tilanteeseen, jossa oikea teko ei voi odottaa täydellistä varmuutta. Tinon suunnalla kohtaama väkivalta ja Shomarin asema tekevät vapaudesta konkreettisen kysymyksen. Firallonin oma lähtö on perustunut siihen, että hän voi valita matkansa. Shomarilta sama oikeus on riistetty. Hänen auttamisensa murtaa ajatuksen seikkailusta vain uusien maisemien ja miellyttävien kokemusten etsimisenä. Tämän jälkeen matkan suuntaa määrittää toinen ihminen, jonka turvallisuutta ei voi hoitaa jättämällä hänet vain seuraavan oven taakse.
Shomari on paimentolaiskansan tytär, jonka elämää orjuus ja Rhadekin toiminta ovat vahingoittaneet syvästi. Hän tulee tarinaan menneisyytensä kanssa, mutta myös omana terävänä ja toimivana itsenään. Hänen karu huumorinsa, tahtonsa ja kykynsä havainnoida Firallonia tekevät suhteesta vähitellen vastavuoroisen. Hän ei suostu jäämään pelkäksi nuoren sankarin moraalisen kasvun aiheeksi. Firallon joutuu oppimaan häneltä yhtä paljon kuin voi itse tarjota: miten luottamusta rakennetaan ja kuinka hyväkin tarkoitus voi tuntua uhkaavalta, jos toisen oikeus päättää jää epäselväksi.

Firallonin ja Shomarin läheisyys kasvaa vaiheessa, jossa kumpikin opettelee vielä toisen tuntemista. Heidän yhteiset yönsä, keskustelunsa ja arkiset valintansa tekevät tulevaisuudesta vähitellen yhteisen. Firallon joutuu samalla kohtaamaan halun ja suojelemisen välisen jännitteen. Hän ei voi ratkaista kaikkia vaikeuksia pitämällä Shomaria jatkuvasti vierellään. Toisen rakastaminen edellyttää myös sen hyväksymistä, ettei tämän menneisyys eikä oma tahto ole kokonaan hänen hallittavissaan. Nuoruuden voimakkaat tunteet saavat näin rinnalleen kysymyksiä, joihin ei löydy valmista vastausta kirjaston sivuilta.
Calindran tapaaminen ja tämän omat tavoitteet muuttaa nuorten tilannetta voimakkaasti. Tämä pyrkii järjestämään Shomarin paluun oman kansansa luo, mutta tekee sen tavoin, jotka riistävät Firallonilta mahdollisuuden ymmärtää ja vaikuttaa tapahtuvaan. Aamun tyhjyys, kadonneet varusteet ja rakkaan poissaolo muuttavat tuon epävarmuuden järkytykseksi.
Rabanin luo pääsy ja Durlainin vaihe näyttävät, kuinka Firallonin vanha turvaverkko toimii kriisissä. Hän saa tietoa, apua ja mahdollisuuden suunnata uudelleen kohti etsimäänsä. Eilredin kohtaaminen luo uuden ystävyyden, joka perustuu myös siihen, että ruhtinas kohtelee nuorta matkamiestä vakavasti. Firallon ei opi vain kestämään vastoinkäymisiä. Hän oppii tunnistamaan ihmisiä, joiden kanssa voi toimia luottamuksen varassa. Hänen maailmansa laajenee näin suhteiden kautta yhtä paljon kuin kartan uusien paikkojen myötä.

Rhadekin vangitseminen ja Shomarin tavoittaminen eivät sulje kertomusta yksinkertaiseen onnelliseen päätökseen. Firallon ja Shomari jatkavat matkaa yhdessä, ja heidän on ylitettävä uusia alueita sekä ratkaistava käytännöllisiä ongelmia. Rhadek kulkee mukana vankina, mikä pitää menneisyyden väkivallan fyysisesti läsnä. Firallon ei voi kohdella tapahtunutta vain henkilökohtaisena loukkauksena, sillä Shomarin kansalla on oma suhteensa rikoksiin ja niiden seurauksiin. Matka palauttaa hänet kysymykseen siitä, kuka saa päättää oikeudesta ja miten kostosta erotetaan vastuun kantaminen.
Hyväntoivonniemi tarjoaa matkalle erilaisen pysähdyspaikan. Kääpiökaupunki näyttää, kuinka yhteisö voi muodostua myös niiden ympärille, jotka eivät löydä paikkaansa muualla. Sen avoimuus laajentaa Firallonin käsitystä Ealrianin kansoista ja niiden keskinäisistä eroista. Samalla hän näkee, ettei turvallisuus synny vain korkeista muureista tai voimakkaista suojelijoista. Siihen kuuluu oikeus elää näkyvästi omanlaisena ihmisenä. Kaupungin merkitys tuntuu erityisen painavalta matkassa, jonka keskeinen kysymys on alusta saakka ollut vapautuminen muiden asettamista ehdoista.

Kohti Shomarin kotia kulkeva osuus tekee maantieteestä vastuksen, jota ei voi ohittaa pelkällä tahdolla. Rannikolta ja vuoristosta siirrytään karuun ympäristöön, jossa vesi, lepo ja kulkuvälineet ratkaisevat eloonjäämistä. Kamelin hankkiminen ja saadut lahjat kuuluvat samaan käytännölliseen kokonaisuuteen kuin suunnan tunteminen. Teos antaa siten painoa myös matkan valmistelulle. Rakkauden lupaus joutuu kestämään kuumuutta, uupumusta ja tilanteita, joissa seuraava hyvä päätös voi olla hyvin pieni mutta peruuttamattoman tärkeä.
Shomarin osuus matkassa kasvaa entistä selvemmäksi. Hän ei ole vain Firallonin suojelema ihminen, vaan toimii myös hänen hyväkseen ja joutuu pelastamaan häntä. Vastavuoroisuus tekee heidän suhteestaan uskottavan: kumpikin on toisinaan vahva, toisinaan riippuvainen toisesta. Kun shakaarien hyökkäys lopulta haavoittaa Shomaria kuolettavasti, tapahtuma katkaisee sen tulevaisuuden, jonka he ovat ehtineet rakentaa mielessään. Firallonin rakkaus ei anna hänelle riittäviä keinoja torjua kuolemaa. Hänen voimansa kasvavat, mutta juuri ratkaisevan menetyksen kohdalla kasvu ei tuo toivottua vastausta.
Surun alku on täynnä raivoa. Firallon palaa Rhadekin luo ja joutuu elämään sekä rakkaansa kuoleman että omien tekojensa kanssa. Shomarin ruumiin vieminen kansansa luo tekee yksityisestä tuskasta jaetun menetyksen. Paimentolaiset eivät ole hänelle enää vain kaukainen kotimaa, josta hän on kuullut rakkaaltaan. He ovat ihmisiä, joiden edessä hänen on nyt seistävä. Shomarin hautaaminen vuorikiteeseen puolestaan ilmaisee halua säilyttää hänen kauneutensa muuttumattomana. Muistaminen muuttuu paikaksi, johon voi palata mutta josta ei vielä osaa jatkaa.

Firallon yrittää elää Shomarin kansan parissa, mutta ympäristö muistuttaa hänelle jatkuvasti siitä, mitä puuttuu. Hän lähtee ja vetäytyy lopulta Rabanin Vaahtopäälle. Neljäkymmentäkaksi vuotta kestävä surun ja juomisen kausi tekee kasvutarinan rakenteesta poikkeavan. Nuoruuden matka ei johda suoraviivaisesti vakaaseen aikuisuuteen. Menetys pysäyttää hänen kykynsä kuvitella tulevaa pitkäksi aikaa. Turvapaikka pitää hänet hengissä, mutta ei itsessään palauta elämänhalua. Läheiset voivat olla olemassa hänen ympärillään silloinkin, kun hän ei pysty vastaamaan heidän tarjoamaansa yhteyteen.

Shomarin näkökulma kuoleman jälkeen avaa samalla tapahtumille toisen puolen. Drackariuksen kohtaaminen näyttää, ettei hänen tarinansa tyhjene Firallonin kokemaan menetykseen. Hänellä on edelleen oma tahtonsa ja rakkautensa. Kuoleman valtakunta tuo kertomukseen mahdollisuuden, jota elävien puolella sureva ei vielä tunne. Tämä tekee lukijan asemasta erilaisen kuin Firallonin: tulevaisuudessa voi olla jotakin, mihin hän ei itse enää osaa uskoa. Teos rakentaa näin surun rinnalle odotusta antamatta Firallonille helppoa tietoa siitä, mihin hänen pitäisi seuraavaksi tarttua.

Aldirin ja Alarielin saapuminen antaa hänelle uuden tehtävän. He tarvitsevat opasta, ja Firallon lähtee heidän mukaansa takaisin maailmaan. Matka palauttaa hänet vähitellen havainnoimaan muuta kuin omaa menetystään. Myös shakaarin kohtaaminen pakottaa palaamaan siihen, mitä tapahtui. Menneen ymmärtäminen ei tee kuolemasta vähäpätöistä, mutta se voi murtaa raivon yksinkertaisia rajoja. Firallonin ei tarvitse unohtaa Shomaria päästäkseen liikkeelle. Hänen on kuitenkin löydettävä tapa olla olemassa myös muualla kuin surunsa toistuvassa hetkessä.
Paluu paimentolaisten luo johtaa Shomarin ja Firallonin jälleennäkemiseen. Shomari on saanut uuden mahdollisuuden, mutta kulunut aika ei katoa heidän välistään. Firallonille vuosikymmenet ovat olleet elettyä menetystä, kun taas Shomarin kokemus ajasta on erilainen. Heidän on opittava ymmärtämään myös tämä ero. Jälleennäkemisen ilo ei perustu siihen, että koko surun vaihe osoittautuisi turhaksi. Se perustuu mahdollisuuteen saada takaisin yhteys, jota kumpikin on kantanut omalla tavallaan. Rakkaus on säilynyt, mutta sen ympärillä olevat ihmiset ovat muuttuneet.
Shomarin paluu kotiin sisältää myös vaikean kysymyksen kuulumisesta. Hän kohtaa sukunsa, mutta tunnistaa samalla, ettei voi vain asettua entiseen elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Namuran kanssa käyty keskustelu antaa hänelle siunauksen lähteä uudelleen. Nyt liikkeelle lähteminen on hänen oma valintansa. Hänen ja Niyomin keskinäinen lupaus huolehtia toisistaan laajentaa jälleen perheen ja kumppanuuden piiriä. Firallonin matka ei pääty siihen, että hän saisi rakkaansa kokonaan itselleen, vaan siihen, että he voivat kulkea yhdessä muiden läheisten rinnalla.

Teoksen lopussa Firallon katsoo tulevaa Shomari kädessään ja tunnistaa yhden elämänvaiheen päättyneen. Kirjastosta lähtenyt nuori on oppinut paljon enemmän kuin kaupunkien nimet ja teiden suunnat. Hän on kokenut auttamisen, rakkauden, voimattomuuden, vihan ja pitkän surun sekä saanut mahdollisuuden palata niiden jälkeen yhteiseen elämään. Kasvu ei merkitse menneisyyden karistamista pois. Se näkyy siinä, että hän pystyy jälleen ottamaan toista kädestä ja suuntaamaan kohti maailmaa, jota ei kokonaan ymmärrä. Aldirin ja Alarielin mukana jatkuva matka avaa hänen tarinalleen uuden, aikaisempaa laajemman vaiheen.