Kirja-arvostelussa: Noituri-kirjasarja

TekijäSimo
Arvioitu lukuaika: 8 minuuttia

 

Noituri-sarja (The Witcher), Andrzej Sapkowskin kirjoittama eeppinen fantasiasarja, on yksi vaikuttavimmista lukukokemuksista, joita olen koskaan kokenut. Se ei ainoastaan viihdyttänyt, vaan kasvatti minua ihmisenä ja kirjoittajana. Sarja kuuluu kiistatta TOP10 lukemieni kirjojen joukkoon.

“Ihmiset keksivät hirviöitä kohdellakseen itseään vähemmän hirviöinä.”
– Geralt Rivialainen


Niputan tässä arvostelussa yhteen Noituri-saagan, joka käsittää kuusi kirjaa sekä novellikokoelman ja päähenkilö Geraltiin liittyvän itsenäisen teoksen. Yhdessä ne muodostavat upean kokonaisuuden, joka täydentyy syyskuussa 2025 julkaistavalla suomennoksella Geralt Rivialaisen nuoruusvuosista. Ohessa on Noituri-kirjojen takakansitekstit siltä osin kuin ne avaavat juonta:

Viimeisen toivomuksen arvoituksellinen sankari on Geralt, jonka ammattina on maiden ja mantujen rauhaa häiritsevien epäihmisten surmaaminen. Mutta yhtä usein kuin Geralt suojelee ihmisiä varjoissa lymyileviltä kimairoilta, hän joutuu toteamaan vihollisensa taikuuden uhriksi: viatonkin ihminen voi tulla noidutuksi ihmissudeksi, ja kaunein hymy voi kuulua petolliselle vampyyrille. Ihmisyyttä ei voi tunnistaa katsomalla.
Viimeinen toivomus on harmaiden alueiden ja hienovaraisten vihjeiden kirja, rohkean sanailun ja kuivan huumorin läpäisemä mutta melankolinen. Se on vauhdikasta mutta maalta tuoksuvaa ja ihmiskuviltaan tinkimätöntä fantasiaa, jossa mielikuvitukselliset pedot, prinsessat ja linnanherrat nähdään uudenlaisissa luonnerooleissa. Se aloittaa saagan, joka kartoittaa ihmisyyden rajaseutuja kuin vain tarumaailma voi parhaimmillaan tehdä.
Hän ei ole vaeltava ritari eikä kylmä ja aivoton tappaja. Geralt Rivialainen on noituri, palkkasoturi. Hän saa maksun surmaamalla majatalojen takapihoilla ja sammaleisten metsien siimeksessä lymyäviä mutantteja: uhrinsa psyyken kopioivia miimikoita, helmenkalastajia teurastavia merihirviöitä, kenties jopa kultaisen lohikäärmeen, jonka kuolema avaisi muutamille tien uuteen valtakuntaan.
Toisinaan hirviöt ja väärintekijät tuntuvat Geraltista läheisemmiltä kuin kukaan hänen toimeksiantajistaan. Kenties siksi vain muutama ihminen onnistuu läpäisemään hänen muukalaisuutensa panssarin. Unohtumattomin heistä on naispuolinen velho Yennefer, uskollisin naiskauneudelle perso trubaduuri Valvatti ja kohtalokkain vihamielisen metsän keskeltä löytyvä orpotyttö Ciri. Tuo takkutukkainen räkänokka haastaa Geraltin taidoissa, jotka tämä hallitsee heikoimmin.
Puolalainen Noituri-sarja tarjoaa laatufantasian ystäville lajityyppiin kauan kaivattua rentoutta ja harmaiden alueiden viehätystä. Saagan ensimmäinen täysverinen romaani vakuuttaa lujalla, energisellä tekstillä sekä kirjailijan tavaramerkiksi muodostuneella kitkerällä dialogilla. Noituri Geralt elää syrjässä sotaa enteileviltä huhuilta. Suurin syy piiloutumiseen on palavasta kaupungista pelastettu Ciri-tyttö, prinsessa, jonka suonissa virtaa haltiakansan taikavoimainen veri. Legendat kuitenkin kulkevat Geraltin edellä. Kun ne saavuttavat vihollisten korvat, noiturin on nieltävä ylpeytensä ja pyydettävä apua entiseltä rakastetultaan, velhotar Yenneferiltä. Cirin ja velhonaisen välille syntyy vahva ja syvä suhde, mutta Cirissä elää kostonhimon siemen. Samalla kun Geralt jäljittää tyttöä uhkaavaa salaperäistä hahmoa, Yennefer huomaa löytäneensä Ciristä arvoisensa vastuksen
Ciri-prinsessa kantaa suonissaan haltiain verta, mikä tekee hänestä haluttua saalista sekä elävänä että kuolleena. Onneksi hän on saanut puolustustaitoiset joskin hieman riitaisat ottovanhemmat noituri Geraltista ja velhotar Yenneferistä.
Kun Geralt loukkaantuu, Ciri siirretään turvaan kaukaiseen korpeen. Syttyy sota Nilfgaardin ja pohjoisten valtakuntien välille, jotka luhistuvat yksi toisensa perään. Mullistusten keskellä Yenneferin ja Geraltin on kohdattava katkeran menneisyytensä jättämät haavat. 
Noituri-saagan viidennessä osassa Geralt Rivialainen jäljittää kadonnutta kasvattitytärtään Ciriä, jota Nilfgaardin keisari tavoittelee puolisokseen.
Mellakkaan päättyneessä Thaneddin velhokokouksessa pahoin loukkaantunut noituri Geralt toipuu Brokilonin metsässä dryadien hoivissa, kun hän saa kuulla, että prinsessa Ciri on siepattu Nilfgaardiin. Uskollinen bardi Valvatti ja metsästäjänainen Milva seuranaan Geralt lähtee vaiheikkaalle matkalle etsimään Cintran kuningashuoneen ainoaa perillistä vihollisen valtakunnasta. Matkan kuluessa selviää, kuka on arvoituksellinen Musta ratsastaja, joka vainosi Ciriä hänen unissaan. Mutta missä on Ciri?
Noituri Geralt ja velho Yennefer etsivät epätoivoisesti maan nielemää kasvattitytärtään Ciriä, jota tavoittelee samalla puoli maailmaa.
Geralt Rivialainen, bardi Valvatti, metsästäjä Milva, vampyyri Regis ja nilfgaardilainen Cahir jatkavat vaellustaan kohti etelää pelastaakseen kadonneen prinsessa Cirin Nilfgaardin keisarin kynsistä. Geralt uskoo keisarin siepanneen Cirin pakottaakseen hänet naimisiin kanssaan. Samaan aikaan velho Yennefer uhmaa naisvelhojen salaista loosia ja etsii omalla tahollaan Ciriä. Pettureita ja salajuonia paljastuu, mutta Cirin – jota uhkaa vaarallinen palkkionmetsästäjä – kohtalo pysyy hämärän peitossa.
Cirin, Geraltin ja Yenneferin tarina päättyy
Rakastetun, vivahteikkaan fantasiasaagan seitsemäs osa päättää pitkän tarinan prinsessa Ciristä, josta ennustuksen mukaan riippuu maailman kohtalo.
Ciri ja hänen ”ottovanhempansa” ovat ajautuneet kukin omalle taholleen. Yennefer on joutunut vangiksi, kun taas Geralt viettää mukavasti talvea Toussaintin satuvaltakunnassa, jossa velho Fringilla viettelee häntä. Ciri puolestaan on karannut vainoajiltaan Pääskytornin portaalista rinnakkaismaailmaan haltioiden asuttamalle saarelle ja pakotetaan vapautensa lunnaina kuningas Oberonin lapsen äidiksi. Pääseekö Ciri pakoon ja Yenneferin avuksi ennen kuin on liian myöhäistä?
Uusi tarina suositut Witcher-pelit innoittaneesta noituri Geraltista
Noiturin kuuluisat miekat on ryöstetty! Ja juuri nyt Geralt tarvitsisi niitä enemmän kuin koskaan: Kerackin prinssi epäilee, että tekeillä on palatsivallankumous, ja hän on pyytänyt Geraltin hätiin. Ensin noiturin on kuitenkin päästävä sulokkaan ja salaperäisen velho Punakorallin pauloista ennen kuin hän voi jatkaa edes miekkavarkaan jäljitystä. Kaikeksi onneksi Geralt saa taas avukseen uskollisen kumppaninsa Valvatin ja uuden toverin, kääpiö Addarion, joiden tuella hän ryhtyy uhmaamaan monelta suunnalta vyöryvää vaarojen myrskyä.
Noituriksi ei synnytä. Sellaiseksi tullaan.
Fantasian suurmestari Andrzej Sapkowski palaa Korppien tienhaarassa Geraltin nuoruusvuosiin, kun tämä on vasta ottamassa ensiaskeleitaan noiturin ammatissa.
Ennen kuin Geralt Rivialaisesta tuli Valkoinen susi ja Blavikenin teurastaja, hän oli pelkkä vastavalmistunut Kaer Morhenin noituri astumassa maailmaan, joka ei hänenlaisiaan ymmärtänyt eikä toivottanut tervetulleeksi.
Ja kun hyvässä uskossa tehty urotyö menee pahan kerran metsään, Geraltin pelastaa hirttoköydeltä vain se, että paikalle osuu Preston Holt – vanha noituri, jolla on utuinen menneisyys ja oma lehmä ojassa.
Holtin ohjauksessa Geralt alkaa oppia oikeaksi noituriksi: suojelemaan maailmaa, joka pelkää häntä, ja tulemaan toimeen omillaan. Mutta kun raja oikean ja väärän välillä alkaa hämärtyä, Geralt joutuu tekemään päätöksen. Tuleeko hänestä hirviö, niin kuin kaikki olettavat, vai jotain ihan muuta?
Tämä on tarina siitä, miten legendat syntyvät – ja millä hinnalla.

Monikerroksinen maailma ja moraaliset harmaat sävyt

Noituri-sarjan maailma on syvästi inhimillinen: siinä ei ole mustavalkoisia sankareita tai konnia, vaan hahmoja, jotka joutuvat tekemään vaikeita valintoja epäselvissä tilanteissa. Geralt Rivialainen, mutantti ja hirviönmetsästäjä, toimii moraalisena peilinä lukijalle. Hänen elämänsä kautta Sapkowski haastaa perinteisen fantasiakirjallisuuden kaavat tavalla, joka teki valtavan vaikutuksen omaan kirjoittamiseeni.
Maailma hirviöineen on saanut valtavasti vaikutteita slaavilaisesta mytologiasta. Puolalainen Sapkowski näyttää meille myös tuntevansa sen. Hänen teoksissaan vilisee hirviöitä ja tarinoita, joiden taustat ovat Itä-Eurooppalaisessa kansanperinteessä ja mytologioissa. Ensimmäiset kaksi Noituri-universumiin syntynyttä teosta olivat novellikokoelmia, joissa laajemmalle maailmalle ei juuri ole tarvetta saati tilaa. Kolmannen teoksen kohdalla hän siirtyi romaanimittaan ja sen myötä myös maailma alkoi laajenemaan. Kirjailija itse kuvaili prosessiaan näin:

”Jonkinlaisen yhtenäisen taustan tarve kävi väistämättömäksi. Ja hitaasti, askel askeleelta, jotain universumia muistuttavaa alkoi ilmestyä. Mutta se on vain taustalla, joten sillä on toissijainen rooli tarinassa. Tarina sanelee tarpeen. Ja enimmäkseen laitan olemassa olevat mytologiat syrjään ja keksin jotain itse”.

Kirjailija on myös todennut henkilökohtaisesti inhoavansa politiikkaa ja pitävänsä kirjojaan poliittisesti neutraaleina. Siihen nähden hän on luonut moniulotteisia valtapelejä hovikiemuroineen ja yhteiskuntajärjestyksineen. Henkilökohtaisesti itse olen kiinnostunut politiikasta enkä silti voi kuin ihailla vierestä hänen poliittisen maailmansa syvyyttä. Toki osaltaan (näin toivon) tämä johtuu yli 30 vuoden ikäerostamme.

Tarinat sijoittuvat nimeämättömälle mantereelle, jonka ulkomailta tulleet haltiat olivat asuttaneet useita tuhansia vuosia aiemmin . Saapuessaan haltiat kohtasivat maahisia ja kääpiöitä . Haltioiden ja kääpiöiden välisen sodan jälkeen kääpiöt vetäytyivät vuorille ja haltiat asettuivat tasangoille ja metsiin. Ihmisasukkaat saapuivat noin viisisataa vuotta ennen tarinoiden tapahtumia, mikä sytytti sarjan sotia. Ihmiset olivat voitokkaita ja heistä tuli hallitsevia; ei-inhimilliset rodut, joita nyt pidetään toisen luokan kansalaisina, asuvat usein pienissä getoissa ihmisasutuskeskusten sisällä. Ne, jotka eivät ole sidottuja gettoihin, asuvat erämaa-alueilla, joita ihmiset eivät ole vielä ottaneet haltuunsa. Muita mantereen rotuja ovat puolituiset ja dryadit; ihmissudet ja vampyyrit ilmestyivät maagisen tapahtuman jälkeen, joka tunnetaan nimellä Sfäärien Yhtymä.
Tarinoita edeltävinä vuosisatoina Nilfgaardin valtakunta on vallannut suurimman osan mantereen eteläisistä alueista; pohjoinen kuuluu pirstaloituneille Pohjoisille kuningaskunnille. Witcher-saaga sijoittuu Nilfgaardin valtakunnan ja Pohjoisten kuningaskuntien välisen ensimmäisen suuren sodan jälkimaininkeihin, ja toinen sota alkaa sarjan puolivälissä.

Kirjailija on ikäluokkaa, jonka vanhemmat selviytyivät Toisesta maailmansodasta. Siihen jossain määrin perehtyneenä gettoihin sulkeminen kuulostaa surullisen tutulta. Haltioiden kohtalo kirjasarjassa ylipäätänsä on surullinen. Lisäksi se on virkistävän raikas näkökulma siihen peilaten kuinka ylivertaisina haltiat usein fantasiakirjallisuudessa esitetään. Kirjoissakin heidät näytetään voimakkaina magian käyttäjinä, mutta vastavuoroisesti ihmiskunta määrältään ylivoimaisena.
Itse olen lukijana niitä, jotka haluavat tietää kaiken. Siinä mielessä on tunnustettava kirjasarjan olleen pienoinen pettymys. Kirja toisensa jälkeen oli täynnä viittauksia historiaan ja menneisiin tapahtumiin, mutta ne jäivät viittausten tasolle. Sfäärien, jotka mm. sekoittivat rotuja ja hirviöitä keskenään, ideaa ei esimerkiksi juuri avattu. Tällä hetkellä sitä on parhaiten avattu Netflixin Witcher-spinoffissa The Witcher: Blood Origin. Itse pidin siitä juuri maailmanrakennuksen sekä loren vuoksi, mutta pystyn kyllä myös ymmärtämään syyt sen 4,9/10 IMDb-arvosanalle.

Kielellä leikittelyä ja huippuluokan tarinankerrontaa

Sapkowskin tyyli yhdistää kansantarinoita, satiiria ja kirjallista korkeatasoisuutta tavalla, joka on harvinaista fantasiakirjallisuudessa. Hänen dialoginsa on iskevää, rytmiltään lähes teatraalista, ja henkilöhahmojen sisäinen maailma avautuu hienovaraisesti rivien välistä. Tämä inspiroi minua kehittämään omaa fantasiamaailmaani syvemmällä psykologialla ja kulttuurillisella monimuotoisuudella. Noiturin myötä opin, että fantasia voi olla peili todellisuudelle. Jotain, millä käsitellä ihmisyyttä, historiaa ja moraalisia ristiriitoja. Geraltin ja Ciriin tarina ei ole pelkästään taikuutta ja miekkailua. Se on kasvutarina, jossa rakkaus, menetys ja kohtalo nivoutuvat toisiinsa hienovaraisesti.

Tärkeimmät hahmot

Geralt Rivialainen, myös Valkoisena Sutena sekä Blavikenin teurastajana tunnettu, on kirjasarjan päähahmo: noituri, josta tarinat kertovat nimeä myöten. Noiturina hän tappaa tilauksesta – tai kohdalle osuessa – ihmisille vaarallisia hirviöitä palkkiota vastaan. Noiturit ovat mutatoituneita ihmisiä, joille on kehittynyt tavan kansaa nopeammat refleksit, aistit sekä paranemiskyky. Geraltia voinee siis hyvin pitää Sapkowskin luoman fantasiamaailman omanlaisena supersankarina. Noiturina Geralt kohtaa usein halveksuntaa ja hylkimistä muilta ihmisiltä, mutta samalla hän on myös se johon he vetoavat apua tarvitessaan.
Ciri on sarjan alussa vasta pieni räkänokka ja mahtavan Cintran valtakunnan prinsessa. Hänen kohtalonsa on monimutkaisten vaiheiden jälkeen kietoutunut Geraltin kohtaloon. Kirjojen ja vuosien vieriessä hänestä kasvaa merkittävä ja moniulotteinen hahmo. Hänen tarinakaarensa kasvaa ja kehittyy kaikista hahmoista eniten ja tarinan lopussa hän nousee jo päähahmoksikin.
Yennefer Vengerbergiläinen on voimakas velho sekä Geraltin On-Off -kumppani. Sapkowskin maailmassa valtaosa velhoista on hedelmättömiä ja hänen kaarensa kietoutuukin monin paikoin parannuskeinon etsimiseen. Hänen unelmansa äitiydestä täyttyy kun hänestä tulee Cirin ottoäiti ja kasvattaja.
Valvatti on maailmankuulu trubaduuri ja niin räävitön kuin huoletonkin pelimies. Hän on kuin se yläasteluokkien takapenkiltä huutelija, joka joutuu yhtä usein ongelmiin itse kuin myös aiheuttaa muille harmaita hiuksia. Geraltin parhaana ystävänä hän usein kiertää maita ja mantuja Noiturin kanssa.
Sapkowskin tapa kuvailla tapahtumia on rikas ja omaääninen niin hyvässä kuin pahassakin. Tässä kohtaa täytyy tosin huomauttaa, että mielipide nojaa vain suomennoksen varaan. En ole lukenut puolankielisiä alkuteoksia, mutta olen myös kuullut suomennoksen keränneen kehuja englanninnokseen verrattuna. Kuitenkin, kuvailua on paikka paikoin hyvinkin runsaasti. Parhaiten mieleeni ompi jääneet monet illalliset, joissa käydään sivun verran läpi pelkästään kattausta, sekä seksikohtaus, jossa käydään asentoa hakiessa kaikki tielle kaatuvat kirjatkin läpi. Myös moni erikoistermeistä (etenkin hovimaailmaan liittyen) on sen kaltainen, etteivät ne aukea eikä niitä juuri avatakaan. Mikäli niiltä sulkee puolihuolimattomasti silmänsä kuten allekirjoittanut, ne eivät jää häiritsevästi pyörimään mielessä, sillä tarina juonikuvioineen vetää mukaansa.

Kaksi ensimmäistä kirjaa olivat novellikokoelmia, sen jälkeen Noituri-kirjat ovat olleet romaaneja. Mielestäni juuri novellikokoelmat ovat teossarjan parasta antia. Laatu säilyy ja toisinaan jopa ylittää ne romaaneissakin, mutta kuitenkin kirjasarjan edetessä loppua kohden tuntuu tarinakin paikoin leviävän käsiin. Suuret juonilangat hoidetaan maaliin asti kunnialla, mutta tiedän ratkaisujen jakaneen mielipiteitä. Itsellänikin ne ovat yhä ristiriitaisia vaikka ensimmäisestä koko sarjan luku-urakasta on jo n. 3 vuotta kulunut. Toisaalta, kertooko se enemmän minusta lukijana vai Sapkowskista kirjailijana? Taidan kallistua jälkimmäisen puoleen kerta tarina puhuttelee vielä vuosien jälkeen.

Yhteenveto
Noituri-sarja ei ole vain kirjasarja. Se on kokemus. Se kehitti minua lukijana, avasi oven toisenlaiseen tarinankerrontaan ja inspiroi minua rakentamaan oman maailman, jossa sankarit eivät ole täydellisiä ja jossa yhdenkään sivun jälkeen ei voi olla täysin varma seuraavaksi tapahtuvasta. Jos etsit fantasiaa, joka haastaa ja koskettaa, Noituri on lukemisen arvoinen. Sapkowskin luoma maailma ei tarjoa helppoja vastauksia, mutta juuri siksi se jää mieleen. Noiturin maailmassa ei ole sankareita valkoisilla hevosilla, vaikka niitäkin on, vaan vain ihmisiä (tai haltioita, velhoja ja hirviöitä), jotka yrittävät selvitä ehdoillaan. Ja juuri siksi se tuntuu todelta. Lukijana löysin näistä kirjoista jotain pysyvää: ymmärrystä siitä, että tarinat voivat olla monikerroksisia ilman että ne selittävät kaiken auki. Silti kyllä kaipaisin, että olisi selitetty enemmänkin auki! Tiedän, että niin on tehty kirjasarjan peli- ja sarja-adaptaatioissa (joita tulen muuten käymään myöhemmin omina arvosteluinaan läpi!), mutta ne eivät ole Sapkowskin omaa käsialaa.
Ainoa harmi tässä kannessa on, että se tulee rikkomaan aiempien
Noituri-kirjojen teeman, joissa vain värimaailma on vaihdellut!

Kirjoittajana löysin luvan rikkoa rajoja, rakentaa maailmoja, joissa ei ole karttaa valmiina. Noituri-sarja antoi minulle enemmän kuin osasin odottaa. Samalla se on jäänyt osaksi niitä kirjoja, joihin palaan uudelleen silloin, kun tarvitsen muistutuksen siitä, miksi ylipäätään kirjoitan tai kaivatessani jännittävää luettavaa. Jos siis haluat uppoutua fantasiamaailmaan, joka ei silittele päätäsi, mutta puhuu suoraan sydämeen, aloita Noiturista. Se ei ehkä lupaa lohtua, mutta se tarjoaa rehellisyyttä. Ja joskus se on tärkeämpää kuin mikään muu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *